Korona-aikaan moni on haaveillut taas ajasta, kun matkailu on mahdollista. Ulkomaille ei ole mahdollista matkustaa, mutta sen sijaan kotimaassa voi tehdä mukavia reissuja. Helsinki kuuluu Suomen suosituimpiin matkakohteisiin. Siellä on paljon tekemistä niin aikuisille kuin lapsiperheille. Perinteisten hotelliviikonloppujen lisäksi matkaan voi tuoda joitakin jännittäviä elementtejä. Yksi hyvä idea on lähteä viettämään viikonloppua luksushotelliin. Sellaisia Helsingistä löytyy moneen lähtöön, joten valinnanvaraa riittää.
Helsingin tunnetuin ja suosituin luksushotelli on Hotel Kämp. Se on myös Suomessa vierailevien maailmantähtien suosiossa. Hotel Kämp tarjoaa monia mielenkiintoisia paketteja niin kahdenkeskisiin romanttisiin matkoihin kuin lapsiperheiden yhteisiin lomiin. Niin käteinen, luottokortti kuin pankkikortti käyvät hotellissa maksutapoina.
Hotel Kämpin upeat huoneet
Hotel Kämp on panostanut huoneisiinsa jokaista pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Monelle esteetikolle on tärkeää, että huone näyttää hyvältä. Hotel Kämp pystyy vastaamaan jopa kaikkein vaativimpien matkailijoiden mieltymyksiin ja toiveisiin. Se on hyvä asia matkailijan kannalta, sillä silloin hotellilta voi odottaa saavansa henkilökohtaista palvelua. Jokainen matkustaja otetaan huomioon henkilökohtaisesti. Hotel Kämp huomioi myös esimerkiksi matkustajan syntymäpäivän tai hääpäiväänsä viettämässä olevan parin.
Hotel Kämpin perushuoneet kulkevat nimellä deluxe-hotellihuoneet. Kannattaa huomioida, että jopa kaikkein yksinkertaisimmat huoneet ovat suurempia kuin useimpien muiden hotellien perushuoneet. Deluxe-huoneista löytyy myös muun muassa marmorikylpyhuoneet, jotka tuovat ripauksen luksusta. Hotellin executive-huoneet ovat seuraava askel ylöspäin hotellihuoneiden luokituksessa. Executive-huone on deluxe-huonetta suurempi ja sieltä löytyy myös työpöytä. Muuta eroa deluxen ja executiven välillä ei juurikaan ole.
Hotel Kämpissä on neljä erilaista sviittiä. Edullisin sviiteistä on Junior Park -sviitti. Nämä sviitit sijaitsevat hotellin kerroksissa 5–8. Kämp-sviitti taas hehkuu hotellin alkuperäistä tunnelmaa, joka on peräisin 1800-luvulta. Mahonkiset yksityiskohdat sviitissä saavat jokaisen tuntemaan olonsa melkein kuninkaalliseksi. Executive-sviitti on suurikokoinen sviitti, jossa on tilaa oleskella. Yhdestä executive-sviitistä löytyy myös oma sauna, jossa voi nauttia mukavista löylyistä. Kaikkein kallein sviiteistä on Mannerheim-sviitti. Se tarjoaa kaikkea, mitä hotellihuoneelta voi ikinä odottaa. Mannerheim-sviitti ei kuitenkaan sovi kovin pienelle budjetille. Sviitin hinnat ovat tuhansia euroja yöltä. Mannerheim-sviittiä suosivat monet julkisuuden henkilöt sekä liikemiehet, jotka haluavat järjestää kokouksia hotellihuoneessaan. Toki sitä myydään myös yksityisten käyttöön, joten Mannerheim-sviitti on ihan jokaisen varattavissa.